31.5.2012

Hevosloimien pesua rikkaruohojen kitkentää

Kevät on puutarhatontilla kiireistä aikaa, pitäisi saada kaikki kasvun alkuun ja vielä  huolehtia nurmikon ajosta ja kasteluista ynm. Aikaa ei ole jäänyt vierailla blogisivuillakaan tai edes kirjoitella kuulumisia. 

Paljon onkin tapahtunut isoja asioita joihin palaan myöhemmin mutta tänään pesin Suvin Edie hevosen loimet. Hän muutti hevosensa Riihimäellä sijaitsevasta tallista Nurmijärven Perttulassa olevaan talliin. Tästä muutosta olenkin erittäin mielissäni kun Edie tuli lähemmäksi niin minunkin tulee käytyä tallilla ja Suvi jo heitti ajatuksen että voisin kokeilla ratsastusta mutta en tiedä uskallanko ??? tulevaisuus näyttää miten tullaan hevosmamman kanssa toimeen. Minulla on jo kerättynä kuivia leivän kannikoita  joten aloitan tutustumisen "namipaloilla"
Aamulenkille koiran kanssa otin myöskin kameran mukaan. Nopeasti ovat viljat nousseet oraille, nyt kun saisivat vielä kunnon sateet niin kyllä viljelijätkin olisivat tyytyväisiä. Minua viehättää nämä laajat peltoaukeat, johtuneekohan se siitä että  olen itsekin maatilan tyttö ja ensimmäiset 20 vuotta elänyt tilan töihin täysillä osallistuen. 
Rusokirsikka kukkii parhaillaan tosi komeasti
Sukulaisperhe käväisi pikavierailulla ja toivatkin kauniin kesäamppelin tuomisina. Kukka löysi helposti paikkansa pihakeinun koristeeksi.
Uusi kukkapenkki on valmis; se sijoitettiin lehmuksen kannon eteen missä oli jo ennestään istutettu punainen happomarjapensas.  Kukat siirrettiin muista penkeistä jotka olivat liiaksi rehevöityneet. Taustalla on pihlaja-angervo alue ja sen edessä, matalassa ojassa kasvaa rentukat, nyt löysi evakossa ollut kullerokin paikkansa. Penkin vasemmalla reunalla on lemmikkieläinten hautausmaa.

Tuntuu että rikkaruohotkin kasvavat aivan silmissä; tänään aloitin kasvimaan kunnostuksen. Ensiksi muokkaus perunamaalle ja pari pientä vakoa sai itäneet siemen perunat, varsinainen istutuspäivä on ensi viikolla. Maa-artisokkaa poistin kovalla kädellä, se on ihan liian voimakas leviämään omalta kasvupaikaltaan nääpurin paikalle. Nokkospenkki on epämiellyttävin siivottava mutta tein sen. Huomaasin nokkosten lehdillä runsaasti siitepölyä joten ehkä niitän tämän ensimmäisen kasvun ja vasta seuraavasta kasvusta aloitan kuivurilla säilömisen.

Puuhakkaan päivän päätteeksi vielä vettä kurpitsan taimille ja ryytimaalle, olivathan vielä janoissaan ahkeraliisat ja samettiruusutkin. Pihatöiden jälkeen onkin rentouttavaa suoda itselleen tuokio hyvän kirjan seurassa.



22.5.2012

Piha kertoo millainen olet

Huhtikuun viimeisenä päivänä oli Aamupostin pääkirjoituksen kuvaksi oli meidän pihastamme otettu kuva joskus vuosina 2009-2010 kun tonttimme oli vielä jakamaton, nythän vain puolet on meidän pihaa ja toinen puoli Katja tyttäremme hallinnassa. onneksi meidän välinen tontti on "häilyvä"
Lehden pääkirjoituksen otsikkona oli "Piha kertoo millainen olet". Puutarha kertoo paljon omistajansa luonteesta. On suurpiirteisyyttä, on tarkkaan mirtittyjä yksityiskohtia. On lähiruokaa kasvattavia "tonkijoita", on siisteyden palvojia.
Tyylejä on monenlaisia; joku ajaa nurmikon pedanttisen tarkasti ja nyppii jokaisen rikkaruohonkin, toinen taas antaa kaikkien kukkien kukkia.

Itse olen vähän jokaista ominaisuutta ja tyyliä. Kuitenkin pihani on suojaisa turvapaikka, missä viihtyvät asukkaat ja vieraat.  Unohtamatta puiden, pensaiden, kasvien, kukkien ja eläintenkin  viihtyvyyttä.
Ajelin nurmikon ensimmäisen kerran tänä kesänä, itse huoltamalla leikkurilla. Tosin nurmikosta ei tullut oikein hyvän näköinen kun se pääsi kasvamaan liian pitkäksi ja pihallamme ovat aina viiihtyneet voikukatkin jotka nostavat heti uudet nuput ja kukat pystyyn kun leikkuri on ne ohittanut, krääk :(  No väliäkös sillä, kyllä siitä tasainen tulee jo kolmannella ajokerralla.
Kultatyrakin keskellä  kukkii outo sipulikukka, mikähän tuokin on?
Tulppaanit ilta-auringossa, autokatoksen kupeessa.

Jokohan huomisen päivän ohjelmaan sisältyisi suihkulähteen pesu ja täyttö ? Saapa nähdä, siitä kerron myöhemmin.

Helteisiä päiviä ja linnunlauluja kaikille :)

14.5.2012

Äitidenpäivä

Sinivuokot lopettelevat kukkimistaan ja valkovuokotkin ovat jo viikkoja kukkineet mutta keltavuokkojen kukinta parhaimmillaan juuri Äitienpäivänä.
Keväinen "söpöliini"
Varhaisin esikoista on tämä kauniin punainen lajike, se onkin pihallamme varmaan  kukkinut jo 55 vuotta.
Yleinin esikkomme, meidän pihalla on tämä perinteinen keltainen yksilö. Esikot ovat viehkeimpiä kevät kukkiamme.

Sain jälleen viettää äitienpäivää oman lähisuvun kanssa, omalla pihalla ja ilmakin suosi meitä. Oli vallan ihastuttavaa istua ulkona, auringonpaisteessa ja nauttia kaikin aistein kukkivasta puutarhasta, grilliherkuista ja kahvitella pihakeinussa.
Kaikki lapset ja molemmat lapsenlapset olivat saapuneet viettämään keväistä juhlapäivää luoksemme. 

Toivomuksenani oli jälleen että ruusujen sijasta saisin äitienpäkukkina taimia puutarhaan, niinpä sainkin tänä vuonna luumu- ja päärynäpuun taimet sekä viiniköynnöksen. Toiveeni toteutettiin jälleen. Toki sain kukkiakin, nimittäin ihania keltaisia orvokkeja korillisen, ulko-ovelle vastaanottamaan tulijoita.....

Mielestäni eilinen päivä oli äitienpäivistä parhain ! Ilmassa väreili nuorta lempeä ja  suunniteltiin innolla tulevaa .... naurettiin paljon.... oli hauskaa olla yhdessä. 
Tosin Jaska ahersi melkein koko ajan vanhan läppärini kanssa, se on niin hänen tapaistaan, keneltä lieneekään perinnyt työkeskeisyyden ? Selvästi hän nautti työstään joka varmistui tänä aamuna kun hän soitteli että koneesi toimii, HYVÄ JASKA!!
Mukavasti uudetkin suvun jäsenet mukautuvat meidän joukkoomme, mikä ei ole  ihan itsestään selvyys, olemme me senverran erikoista joukkoa.

Nautin erikoisesti äitienpäivän vietosta kun saa olla kotosalla koko päivän kun olen ollut ennen työni takia joka ikisen äitienpäivän  passaamassa muiden perheiden äitienpäivän viedttäjiä. Silloin nautin työstänikin mutta aikansa kutakin.

8.5.2012

Kukkapenkkien kanttausta

On sopiva aika kantata kukkapenkit... siihen on olemassa kätevä lapiokin jolla  on hyvä rajata kukkapenkki nurmikosta.
Nurmikko on herännyt kasvuun ja rikkaruohot lähtevät helposti...
Kanttaus vaikuttaa myöskin ruohonleikkaajaa ja suojelee kukat leikkurin terältä...
Syrikan istutukset talviruukuista  suoraan kasvupaikalleen. Lilanvärinen saa kasvaa kivikkoryhmän edessä, erittäin aurinkoisella paikalla. Niiden lehdet ovat aika kalpeita ja heiveröisiä koska ne aloittavat jo pimeässä kellarissa kasvunsa.
 
Valkoisen Syrikan paikaksi valittiin uusi kukkaryhmä, jasmikeryhmän päädyssä.
Esikotkit innostuvat vähitellen kukkimaan...
Aikaiset tulppaanit ja keltavuokko piristävät kevät pihaa 

Todella pieni kasa tuhkaa jäi isosta risukasasta jäljelle.... poltit risut kasvimaalla, sateisen yön jälkeen. Oli nautittavaa homma tehdä luvatonta, eihän niitä olisi saanut kaava-alueella poltella. Teen sen joka kevät, hyvät sytykkeet siis tuohta ja kuivia pikkuklapeja, kunnon tuli ja nopea poltto. Käytän vanhaa heinähankoa työvälineenä. Sää oli suotuisa , ei tuullut ja ympäristö kosteaa, ei vaaraa maastopalosta niin mikäs oli poltella, savut nousivat suoraan yläilmoihin eikä kukaan soittanut "pipaa-autoakaan" niin kaikki meni hyvin ja mikä nautinto tälle pyromaanille, vautsi :)

6.5.2012

Tarhakriinumi, Keijunlilja, Lukinlilja ja runkoruusu

Sain taas tyttäreltäni tuomisina uusia kukansipuleita joista mielenkiintoisin on Tarhakriinumi, sanotaan myöskin Saaroninliljaksi. Tämä on erittäin vanha kasvi jota säätyläiset viljelivät 1820-1850, maaseudulla sitä löytyi myöhemminkin. Kukassa on taivallinen tuoksu.
Keijunlilja on eksoottinen , kiipeilevä kasvi. Mukulasta voi kasvaa jopa kolmekin kukkavartta jotka on tuettava, kukat ovat näyttäviä, kookkaita, jopa kymmensenttisiä.
Lukinlilja , toiselta nimeltään Hämähäkkililja.

Mukulat istutettiin ruukkuihin ja esikasvatetaan sisätiloissa, esim. keijunliljan voi viedä ulos vasta kun lämpötila on vähintään +18 astetta.
Mielenkiinnolla seuraan näiden uusien kukkatuttavuuksien kasvua ja kukintaa.... saa nähdä miten onnisatuvat hoidossani :)
Runkoruusuni on varmaan jo ehkä 15 vuotta ollut kesät ulkona ja talvet kellarissa ja on vieläkin elossa...
Tänään se istutettiin ruusupenkkiin ja leikattiin. Olen muina keväinä istuttanut sen ruukkuineen maahan mutta nyt tein ohjelman muutoksen ja istutin suoraan, ilman ruukkua hyvään kompostimullalla vahvistettuun maahan. Karistelin kaiken vanhan mullan juurakosta pois ja kastelin runsaasti.
Sitä oli karaistu jo muutama päivä "ulkoiluttamalla" ja yön ajaksi siirsin sisätiloihin ettei yöhallat päässeet vaurioittamaan herkkää uutta kasvustoa.

Ruusupenkkikin on elossa, kaikki ruusut hyvissä voimissa, ei yhtään kuollutta. Talvisuojana käytin kompostimultaa jonka tänään levitin ruusujen juuristolta tasaiseksi kerrokseksi koko ruusupenkkiin.

Huolimatta ilman viileydestä ovat kaikki monivuotiset kukat reippaassa kasvussa ja sipulikukkien kukat ovat pitkäkestoisimpia kun on viileää.

Nautin suuresti "kukkivasta pihastani" , onneksi kukinta kestää maaliskuusta-joukuuhun, lumentuloon asti, nytkin on "miljoona" kukkaa kukassa. Varmaankin nuutuisin  kokonaan ellen saisi puuhastella ja käyskennellä päivittäin kukkieni keskellä, kaikin aistein nautiskellen.