Tahvo-herra

Vanhaakin kissaa kiinnostaa Tipi.

Kollikissalla on ikää 17 vuotta, tuntee nimen Tahvo. Se oli hankittu tyttäreni perheeseen siihen aikaan kun hän odotti toista lastaan, Siniä. Tahvo on erittäin tärkeä perheenjäsen juuri lapsenlapselleni, koska kissa on ollut hänellä koko ikänsä.

Sinin muutettua omakotitalomme yläkertaan , äitinsä kanssa, muutti silloin myöskin 15 vuotias kissa. Siinäpä oli Tahvo-herralle sopeutumista ja tressiä kerrakseen. Lisä rasitteena vielä pari kuukautta muutosta tuli perheeseen Kyttä- poika, siis belgianpaimenkoiran pentu.

Hiukan oltiin varovaisia tutustumisvaiheessa, mutta vanhempi eli Tahvo-herra otti isännän otteet, joten piti vähän seurata ja opettaa heitä sietämään toisiaan. Eniten käytöstapoja piti ohjata Kyttä- pojalle, pentu kun oli, niin aina teki mieli läppästä isolla tassullaan, elävää pehmoleluaan, Tahvo-herra ei käyttänyt lainkaan kynsiään vaan löi pehmoisellä käpälällään takaisin, vanha kissa varmaan tajusi että pentu mikä pentu, ei liian uhkaava hänelle.

Tällä hetkellä ovat melkein kavereita, jopa leikkivät keskenään, sängyllä retkottaen. Kun lähdemme Kyttän kanssa lenkille niin Tahvo-herra seuraa meitä, kunnes huomaa lähteneensä liian kauaksi kotoa ja kääntyy takaisin mutta on meitä taas vastassa kotiportilla.

Molemmat juovat samalla vesikupilla ja yhtäaikaa, ruuathan ovat molemmilla omansa.

Pasuunakukka ja runkoruusu talviunille...

Pasuunakukka on erittäin kylmän arka joten oli aika muuttaa asuinpaikka halla öiltä kellarin suojaan. Mokoma laiskuri on useamman vuoden kasvatellut tukevia oksiaan mutta ei ole suostunut vielä kukkimaan. Ensi kesänä toivonkin sen vankkoihin oksiin isoja keltaisia pasuunan näköisiä kukkatorvia, saas nähdä, toteutuuko toiveeni!

Tumman punainen runkoruusu innostui tekemään vielä viimeiset lehtiversot, tosin aika haalean väriset, ehkäpä sekin on talviunien tarpeessa, joten kiikutinkin sen kellarikomeron pimeyteen, odottelemaan uutta kevättä.

Joriinin juuret kellariin talveksi

Joriinin juuret alias Daalian juurakot laatikkoon ja
talvisäilöönkellariin. Kesällä kukka oli kaunis!

Laatikoiden pohjalle laitoin sanomalehden imemään liiat kosteudet ja laatikot pinoin päällekkäin pimeään kellarikomeroon. Keväällä heti kun maa lämpiää, ehkä huhtikuun lopulla, istutan juurakot suoraan kasvupaikalle. Nämä yksilöt ovat noin 22 vuotta vanhoja, hyvin ovat menestyneet. Yhtään ei ole talven aikana mädäntynyt. Kellarin lämpötila laskee noin 5 plus asteeseen. En ole vieläkään kyllästynyt niihin, pidän tuosta lämpimän oranssin väristä ja kun kerran ovat kunnolla kotiutuneet niin miksi vaihtaa.

Päivä Meilahden sairaalassa

Lähdimme mieheni kanssa tänään täältä maaseudulta klo 6.10 kohti pääkaupunkia ja Meilahden sairaalaa. Talo oli melko hiljainen, ihmiset saapuivat töihin reippain askelin, me suunnistimme kohti labraa, omaan tahtiimme. Meitä edellä oli vain yksi asiakas, päästiin hyvin päivämme alkuun. Tunnelma oli leppoisa ja tempoltaan rauhallinen.
Sairaalan työtahti /rytmi kiihtyi huomattavasti kun potilastoimisto avattiin, potilaita oli runsaasti, kaikki menossa jonnekin, kaikki tuntuivat tietävän osoitteensa, kukaan ei hortoillut käytävillä.
Mieheni otettiin osastolle, nukutettiin , tähysteltiin, jne. hoitaja lupasi soitella kun ollaan kotiinlähtökunnossa.
Minä otin jalat alleni ja kipitin kaupungille, kun kerrankin pääsi yksin ja rauhassa ostoksille ja päiväkaffeille. Rehellisesti sanoen nautin täysin rinnoin. Sää oli lämmin ja aurinko paistoi.
Kummallisesti kaupunkielämä ja kovat kadut rasittavat eläkeläistä enemmän kuin puutarha- ja metsätyöt, ihan jalkoja pakotti, liikenteen häly ja käryt ottivat päähän....
Soitettiin: kotiinlähtö tänään jo iltapäivällä. Sehän tiesi hyvää. ei kun nenä kohti sairaalaa...
Helmikuusta lähtien saadut hoidot, leikkaus ja jälkiseuranta olivat tehneet syöpäsairaasta miehestä taas terveen.
Seuraavana tavoitteena on saada painoa muutama kilo takaisin ja lihaskuntoa parantaa, mutta mitään ei ole pakko tehdä kunhan vaan tekee sen mikä tuntuu mukavalta ja syö sitä mikä maistuu suussa hyvältä.
Syöpä sairautena ei ole enään kuolemantauti vaan se on kuin mikä muu sairaus hyvänsä. Meistä
Meilahden sairaalassa on ammattitaidoiltaan korkeatasoinen henkilökunta.
Jouduimme käymään 9 kk aikana hoidoissa ja tutkimuksissa, sekä monen tunnin leikkaus, tehohoito, sairaalahoito, jne. monia kertoja ja aina aikataulut pitivät paikkansa. Henkilökunta oli kiireistä mutta sydämellisesti ihmisiä hoitavia, jopa omainen huomioitiin monin tavoin hyvin.
Ihmettelenkin miksi ja mistähän ihmiset niinkin paljon valittavat sairaan-, terveydenhoidosta?
Onkohan se vain oman sisäisen pahanolon purkamista.
Hallinnon asioista kohutaan lehtien lööpeissä...
Yleinen ilmapiiri sairaalan käytävillä ja hoitopisteissä tuntui kuitenkin leppoisalta mutta tehokkaalta. Hoitohenkilökunta on selvästi "kutsumustyössään" vanhahtavasti ilmaistuna.
Potilas (mieheni) ja omainen, viihdyimme koko kesän hyvin, Meilahden potilaina, melkein lähdimme haikealla mielellä kun seuraavaan käyntiimme on 6 kuukautta, sehän on vasta keväällä. NYYH!

Koiraa kouluttaen

Belgianpaimenkoira Kyttä, on hiukan lipsunut
hyvästä käytöstavoista???!!!
"Puhu

sinä,

minä

kuuntelen"












Vasemman käden ollessa kipsissä 5 viikko, kouluksesta on emäntänsäkin pinnannut. Seuraamisestakin on tehty sairaslomaversio, kun on ollut käytössä vain oikea käsi. Eipä tuo pojan taantuma paljonkaan huoleta, Kyttä on luonteeltaan uskollinen ja seuraa luonnostaan emäntäänsä, eikä lähde omille teilleen ilman lupaa.

Erikoistehtävänsä Kyttä on hoitanut mallikkaasti, nimittäin emäntänsä kuntoliikunnan ja ulkoilun. Ei päivääkään ilman kolmea kävelylenkkiä ja yksi niistä metsäpoluilla tai keskellä sänkipeltoa vapaana juosten.

Kukaan ei ota ovesta sisään tulijaa ja kotiin palavaa ihmistä niin ystävällisesti vastaan kuin Kyttä.

Kukaan ei kuuntele emäntänsä puheita niin tarkkaavaisenaja ilman vastaväitteitä kuin Kyttä.

Kyttä on "Paras Kaveri"!

Vielä löytyi kauniisti kukkiva limen värinen kukka..

Päiväni
piristyk
senä
toimi
tänään
havain
toni
kukki
vasta
kukasta
kotipi
hallani,
värikin
viehätti silmää.....

Perjantai -illasta , lauantai-iltaan menikin sitten vapaaehtoistyössä.

Suunnittelemassa yhdistyksen tulevaisuuden toimintoja ja taloudellisia tavoitteita, unohtamatta työskentelyn sosiaalista vaikutusta ja tulevan vuoden työskentelyn tuomaa virkistyksellistä vaikutusta palvelujen käyttäjille.


Voittoa tavoittelematonta, yleishyödyllistä toimintaa. Koen tämän harrastuksistani kaikkein tärkeimmäksi, kaiken muun puuhastelun keskellä.

Tänään oli ensimmäinen kylmä ja tuulisin syyspäivä, palelin koko päivän ja oloni on viluinen vieläkin, aionkin seuraavalksi laittaa villaiset "unisukat" jalkaani ja mennä peiton alle, väsyttää sopivasti että unikin tulee helposti, ilman iltalukemista zzzzzzzzzzzzzzzzz

Vaahteran lehdet hyötykäyttöön katteeksi

Haravoin vaahteranlehdet katteeksi vadelmarivien väleihin.
Multa pysyy kuivinakin kesinä sopivan kosteana ja madot pitävät huolen maanmuokkauksesta. Kummasti lehdet murenevat ja maatuvat aina kesän aikana. Vadelmien poiminnan aikaan lehtikerros tuntuu jalan alla paljon mukavammalta kuin
pelkkä musta multa.

Tilhet pikakäynnillä...

Suurehko tilhilauma käväisi pikavisiitillä marjaomenapensaalla. Kaikki marjat hävisivät lintujen
suihin niin nopeasti etten ehtinyt kuvata tilannetta. Varovasti raotin tuuletusikkunaa, kuullakseni tilhilaumasta lähtevää helisevä sointista liverrystä, olen siihen musiikkiin aivan hurmaantunut. Lintujen vierailu oli sunnuntain aamupäivän kohokohta.

Syksyn silmaäniloja

Syysasterit vasta aloittavat kukkimisen, toinen lajike on vielä nupullaan ja on väriltään vaaleansininen.

Iso maksaruohokin availee kukkiaan, ovat vielä vähän nupullaan. Nimestä en ole ihan varma, kutsun sitä vaan maksaruohoksi.
Olen vain harrastelija puutarhahommeleissa ja monesti käytänkin tosi vanhoja nimiä kukillani, joita Matilda-mummini käytti aikoinaan.
Puutarha-harrastukseni on lähtöisin ihan jo "vaunuiässä", olin vauvana isoäitini hoidossa, puutarhatöiden vieressä ja kun jalat kantoivat kuljin mummin mukana porkkana- ja kukkapenkkien välissä. Olin kuulemma ahkera kukkien poimia. Näin kun ikää on tarpeeksi, palautuvat lapsuuden muistot useimmin mieleen. Erikoisesti muistan kukkien ja kasvien tuoksun. Esimerkiksi valkolehdokin valloittava tuoksu ei unohdu koskaan ja tiedän useamman lehdokki-metsän ja käyn kesän kunniaksi poimimassamuutaman kukan maljakkoonkin sen tuoksun vuoksi, vaikkakin lehdokki on rauhoitettu kasvi.

Piiri

Katsoin eilen illalla mielenkiinnolla uuden ohjelmasarjan ensimmäistä jaksoa joka tuli SUB-tv:n kanavalta ja käsitteli yliluonnollisia asioita. Saija-Reetta Kotirinta juonsi ohjelmaa sopivasti avoimin mielein ja todellisena asiaan liittyvänä asiantuntijana ja selittäjänä oli tunnettu meedio, Marja Pennanen.



Viikolla esiintyi kakkosella Tosi Tarina ohjelmassa enkeli-asiansa kanssa Nina-Matilda Juhola.

On erittäin hyvä asia että tehdään ohjelmia yliluonnollisista asioista, koska on paljon ihmisiä joilla on kykyjä erilaisille yliluonnollisille asioille. Näistä ei voi puhua kuin harvoille valituille.



Minä olen koko ikäni nähnyt unia, joissa isovanhempani käyvät antamassa neuvoja. Tämä tapahtuu aina kun on menossa joku vaikeampi ratkaisu tai tehtävä, eikä oikein osaa itse päättää miten toimia. Nähdyt unen jälkeen tuntuu unessa saamani neuvo ainoalta oikealta ratkaisulta ja on käytännössäkin osoittautunut aina hyväksi.



Olen nähnyt usein samanaiheisia enne-unia kun joku sukulainen tai läheinen ihminen kuolee, pidän unipäiväkirjaa, joten olen sen johdosta oppinut tulkitsemaan uniani paremmin. Osallistuin 10 vuotta sitten useille, Pekka Suomisen unien tulkinta kurssillle, joita kansalaisopisto järjesti.
Unien tulkinta auttaa myöskin tuntemaan omaa sisintään syvemmin.

Molemmat lapsenlapseni ovat erittäin kiinnostuneita uniensa merkityksistä, he kyselevät aina suoraan että: mitä se tietää? Onpa vaikeaa antaa selkeää vastausta, mutta yritän heitä opastaa myöskin pitämään unipäiväkirjaa unistaan ja kehoitan miettimään mitä tapahtuikaan viime kerralla, kun näin vastaava unta! Ei helppoa!

Jätkänkynttilät ja kauranjyviä keltasirkuille

Sahasimme moottorisahalla kuusitukista useampia jätkänkynnttilöitä, kuivumaan. Joulunajan ja vuodenvaihteen juhlailtoja on kiva juhlistaa ulkotulilla, jätkänkynttilät ovat siihen tarkoitukseen erittäin näyttäviä.
Istun mieheni kanssa useinkin nuotion ääressä, ulkotulilla, näin pimeän aikaan,iltamyöhällä, kun on vielä lämmintä. Siinä on jotakin, jota ei osaa sanoin selittää, lämmittävät tulenlieskat ja pilkko pimeys ympärillä, siilit vaan kahistelevat pensaiden alla.

Tänä syksynä kävi hyvä tuuri kun sain kauranjyviä pari säkillistä lintujen talviruokintaan. Tein metsästysseuran poikien kanssa vaihtokaupat; kun vien omenia peuran ruuaksi niin saan viljaa linnun ruuaksi. Yleensä ei kauraa ole saanut kuin pienissä pusseissa, eläinkaupoista, säkeittäin olen joskus saanut ostaa maatalouskaupasta siemenviljaa, mutta ei sitäkään saa enään syksyllä.
Kuitenkin lintujen talviruokinta on aloitettava jo syksyllä, eikä saa lopettaa kesken talven. Auringonkukansiemeniä saavat syödäkseen talitintit, viherpeipot, punatulkut, ynm, keltasirkuille ei kelpaa muu kuin kauranjyvä ja se on tarjoiltava maahan kylvettynä, ne eivät osaa syöpötellä lintulaudalta, oikeaoppisesti.

Keräsin puiset ulkokalusteetkin talvisuojaan, samalla tuli ns. saunakamari siivottua. Kesän aikana tulee aina heitettyä käsistään kaikenlaista tavaraa varastoon ja hakiessa jotain määrättyä kukkapurkkia tai kuokkaa niin paikat menee väkisin sekaiseksi.
Viritin myöskin eka hiirenloukun tänä syksynä, kun huomasin että moiset vierailijat olivat syöneet suihinsa kuivumassa olleet varjoliljan siemenet.