7.2.2018

Talvipäivän puuhasteluja ja pähkäilyjä

Kevyttä pakkaslunta luvattiin huomiseksi, se tietää jälleen lumitöitä.

Eipä haittaa lainkaan pienet hyötyliikunnalliset hommat pihapiirissä, ne vaan ylläpitävät tämänkin mymmelin yleiskuntoa ilman sen kummempia ponnisteluja. Kevyt pakkaslumi ja luistava kola tekevät suoriutumisen lumitöistä helpoksi.

Tehtyäni aamulenkin Velmu-koirani kanssa,  tarkistan yleensä aina lintulautojen tilanteet ja tarvittaessa lisään siemeniä. Lintujen tarkkailu on mielenkiintoista puuhaa, tänä talvena ovat keltasirkutkin olleet ahkerasti kauranjyviä syömässä ja isoina parvina, monena vuonna ei niitä näkynyt lainkaan pihallani. 

Lämpökompostori vaatii pakkas keleillä omat hommansa, ettei se pääse jäätymään, joka on mahdollista kun yhden hengen taloudesta ei tule riittävästi jätettä että palaminen olisi tarpeeksi voimallista. Kovimpina pakkasina laitan kuumavesikanisterin, lisälämmitystä antamaan, koska ei Biolanin Talvikuivikekaan yksistään riitä pitämään massaa sulana.

Kellarin/autotallin lämpötilaa pitää tarkkailla, ettei se laske alle +5 asteen. Laitoin juuri sähköpatterin pienelle lämmölle, etteivät talvisäilytyksessä olevat pihan kesäkukat pääse jäätymään. Yleensä kellarin lämpö pysyy sopivana mutta pidempään jatkuneet pakkaskelit viilentävät tilaa liiaksi ja vaarana on myöskin vesijohtojen jäätymiset ja se olisikin isompi juttu.

Talvi muttaa hiukan pihasaunan lämmitystäkin kun täytyy aina avata ja katkaista vedet  ennen  ja jälkeen saunomisen, etteivät putket jäädy. Pikkuhommahan tuo on kun muuten nautin kiukaan ja padan alle tulien sytytyksistä ja itse saunan lämmitys on mieluisampaa hommaa  kuin itse saunominen, vaikka pihasauna antaakin makoisan lempeät löylyt.

Monenmoista puuhastelua riittää omakotitalon asukkaalla, mutta paljonhan se antaa sellaistakin mitä ei voi kokea kerrostaloasunnoissa  asuessa. Yksinasujana pitää kaikista askareista selviytyä itse, kun elämänkumppani on muuttanut jo taivaan tarhoihin ja katselee puuhiani tuolta pilvien takaa. Onneksi maalaistalon tyttärenä on oppinut jo lapsuudesta asti monipuoliset taidot selviytyä vieläkin, hommasta kuin hommasta, leikiten. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Puuhastelujen lomassa, ikäänkuin lepohetkenä, avaan läppärini ja piipahdan fagebookissa (fb), lueskelemassa ihmisten postauksia ja jakamassa tykkäyksiä kavereiden juttuihin. Joskus fb ihastuttaa mutta useimmiten vihastuttaa ihmisten pahansuopaiset ja ilkeät kannanotot. Minua ihmetyttää myöskin suuresti kun nuorehkot naiset selittävät kaikki pienetkin sairaudet ja terveysongelmansa juurtajaksaen ja melkein päivittäin, samat tyypit jäävät hurjan usein työstään "saikulle". Ovatko nykyihmiset todella niin huonokuntoisia?

Kummallinen oli seurakunnan diakonin postaus, jossa pyydettiin meitä fb-kavereita ilmoittamaan yksinasuvan vanhuksen, jota haastateltaisiin srk ja kunnan yhteisbrojektin tiimoilta. Haastatteluilla selvitetään mitkä ja millä keinoilla meidän elinolosuhteita ja arkipäivää helpotettaisiin ja mitä me haluamme heidän tekevän meidän hyväksemme. Brojekti toteutetaan saadulla 80.000,00 euron perinnöllä. Kummallista jutussa oli se että ihmisiä, siis vapaaehtoisia pyydetään ensiksi ilmoittelemaan  seurakunnalle haastateltavat ihmiset. Eikö heillä ole jo meistä kaikki tiedot olemassa, varsinkin kun kuntakin on hommassa mukana. On aika paha mennä ilmoittamaan ketään, en minä ainakaan tohi. Luulisi seurakunnan virkailijoilla ja kunnan sosiaalityöntekijöillä olevan niin runsas kokemusperäinen  tieto jo olemassa meidän vanhusten tarpeista, ettei niiden selvittelyssä mitään haastatteluja tarvita. Vaikuttaa siltä että ollaan taas tekevinään jotakin ja rahat hupenee "kankkulan kaivoon", haastattelijan palkkakuluihin. Perintö ei näillä keinoilla meidän olojamme helpota eikä tuo virkistystä yksinäiseen arkeen.

Kerrassaan raivostuttavaa oli keskustelu Lidl`in peruuntuneesta tonttikaupasta. Ei voi olla totta, ihmetellä täytyy millä tasolla kuntamme neuvottelijat ja päättäjät ovatkaan.

Ihastuttavia ovat monet kauniit luontoon liittyvät kuvat, joita taitavat valokuvaajat jakavat fb.kavereiden katseltaviksi. Useimmat kuvat ovat pohjoisesta, lapin maisemista, ovathan siellä kuvauskohteetkin komeempia kun täällä etelässä. Kuvat kertovat luonnon meneillään olevasta  tilanteesta koko maamme alueelta, se kiinnostaa aina, eikä siihen kyllästy.

Yllätyksiäkin saa kokea kun klikkaa esim. entisen kotiseudun ryhmässä julkaistua videota, niin kuuleekin serkkupojan äänellä tehdyn jutun, vaikka aihe ei niinkään kiinnostanut mutta sukulaispojan tekele kiinnosti kovasti, jopa virkistäen.

27.1.2018

Suvun vanhin

Tämä kuva on otettu yli 70 vuotta sitten, olen siinä Vuokko-tätini sylissä. Kevätaurinko paistaa lämpimästi mummulan  päärakennuksen kivijalan vieressä. Sotakin on ehkä jo loppunut. 

Vuokko-tätini oli 15 vuotias kun synnyin, joten hän joutui varmaankin hoitamaan minua pienenä ja olemaaan paljon vahtinani, mummun tehdessä askareitaan. 

Vuokko-täti oli pitkään suvun vanhin henkilö, olihan hän jo saavuttanut kunnioitettavat 91 vuotta.
 
6.12.2017 

Kuluneella viikolla sain suruviestin, Vuokko-tätini oli nukkunut ikiuneen, läheistensä saattelemana. Muistelen häntä lämmöllä. Voin vaan kuvitella miten suuri suru ja kaipaus on kohdannut hänen läheisiään. 

Nyt kokonainen sukupolvi,  äidin puolelta, on poistunut keskuudestamme. Isän suvun jäseniä on elossa vielä Maire-täti ja Arvo-setä.

Havahduin tajuamaan että nyt minä itse siirryin suvun vanhimmaksi. Miten kuluneet vuodet ovatkaan  mennä vilistäneet niin nopeasti, vastahan me serkuksetkin olimme lapsina ja leikimme paljon yhdessä. Kyllä ihmisen elämän kaari on lyhyt, kun sitä miettii näin kauan eläneenä taaksepäin. Nuorena päivät, viikot ja vuodet eivät tahtoneet millään kulua eteenpäin, oltiin niin malttamattomia tulevaisuuden suhteen, piti saada kokea kaikkea heti ja nyt. 

Suruviestin saavuttua pysähdyn aina ajattelemaan elämän rajallisuutta, pitäisi osata nauttia jokaisesta hetkestä kiitollisena, että saa vielä olla  ja nauttia kaikesta ympärillään olevasta, niin luonnosta kuin läheisistään ja ystävistään. 


15.1.2018

Vuosi vaihtui

 Mukavia pikkupakkasia vihdoinkin, on hiukan talven tuntua kun ulkoilee koiran kanssa, niin ei tarvitse enään sadevaatteita, eikä koirakaan ole yltäpäätä kurassa. 

Uusi vuosikin vaihtui rauhallisesti, Velmu-koirani ei reakoinut lainkaan raketti-melusta, jota oli tänä vuonna huomattavasti vähemmän naapurustossa. Enkelikoira-Vilille uudenvuoden aatto oli yhtä tuskaa, mihin eivät täysin vaikuttaneet mitkään hoitotoimenpiteetkään. Tuntui oudolta kun Velmu vaan oli koko illan täydessä unessa, kylkeään välillä kääntäen ja huokaisten, jatkoi uniaan.

Olen tuhannesti kiitollinen Suville siitä, kun hän antoi Velmu-koiransa minulle heti Vilin siirtyessä koirien taivaaseen. Jouduin siirtämään ikävääni taustalle ja keskittymään iloisen Velmu-koiran hoitamiseen. Velmun seurassa ei kukaan voi olla surullinen eikä allapäin, ilo siirtyy koirasta välittömästi taluttajaan ja rapsuttajaan.

Joukkueemme sai uuden jäsenen kun Suvi otti 12 viikkoisen Tyyppi-pennun hoiviinsa.
 Tässä sitä ollaan matkalla uuteen kotiin.
 Kotona ollaan ja tutustuminen alkaa
Kuin kaksi marjaa, Kelmi, alias Ipana ja Tyyppi. Mitä iso edellä sitä pieni perässä.

Tyyppi-lapsikoira kävi jo tutustumassa joukkueen kolmanteen jäseneen; Velmuun. Hiukan pelotti uusi paikka , ihmiset ja uusi iso koira, mutta hyvin meni ensivierailu. Lapsikoira on sisäsiisti, ei kylässäkään tehnyt tarpeitaan sisälle ja käyttäytyi kuin aikuiset.

Hauskan ja Vilin kirmatessa koirien taivaassa, elämä jatkuu iloisemmissa tunnelmissa ja suuntaamme tulevaisuuteen koiriemme kanssa ulkoillen ja kouluttaen niistä mahdollisimman  hyvin käyttäytyviä, yhteisömme jäseniä. 
Toivon mukaan onnistummekin , onhan meillä parhaat mahdolliset "tukihenkilöt" Mari ja Taina. http://www.kuunsirpin.com/  http://www.elainlaakaripalvelut.com/

 Vuodenvaihteessa meni henkilökorttini vanhaksi, niinpä suunnistin kohti kelloliike Karppista otattamaan passikuvaa. Kuvan otto onnistui nopeasti ja lähti sähköisiä teitä suoraan poliisille, josta tuli oitis tekstiviesti puhelimeeni jossa ilmoitettiin koodi liitettäväksi korttihakemukseen. Seuraavaksi teinkin henkilökorttihakemuksen läppärillä ja viikon kuluttua poliisi lähetti jälleen koodin millä kortin voi lunastaa oman kylän R-kioskilta. Helppoa ja halpaa, 5:n vuoden voimassa oleva kortti 54 euroa ja kuva 15 euroa.

 Omalääkärini on vaihdettu tietämättäni, mrrrr. Meillä on ollut tuttavani kanssa sama lääkäri ja hän sai tietää käynnillään lääkärin vaihdoksesta. Soitin terkkariin ja varmistin asian , niin on tehty. Ensiksi ajattelin ottaa heti yhteyden ylilääkäriin ja pyytää vaihtaa oman lekurini takaisin. Mietittyäni hetken asiaa niin tulin siihen tulokseen ettei kannata vaihtaa ennen kun on tavannut uuden tohtorin ja kokeillut miten potilassuhde lähtee kehittymään, lääkärin vaihto voi olla hyväkin asia. Onneksi olen saanut olla suht koht terveeenä ja mittailen itse säännöllisesti verenpaineet ja sokerit, jotka antavat itselleni tarpeelliset "diaknoosit" nykytilastani. Eihän sitä lääkäriään voi päivystyksessäkään valita, jos joutuu akuutin tilanteen takia hakeutumaan hoitoon. Loppujen lopuksi ihan sama kuka on omalääkärini, pääasia on että saatiin terveysasemalla 4:s lääkäri.

Uudenvuoden lupauksiini kuuluvat edelleen; riittävästi liikuntaa, terveellinen ruokavalio, riittävästi yöunia, rentoutusta, venytyksiä, laiskottelua, hyötyliikuntaa, jne. Näillä mennään alkanut vuosi  taas positiivin ja kiitollisin mielin.

26.12.2017

Tapaninpäivän iltana

Se on kohtapuoleen tapaninpäiväkin "taputeltu"

Joulun viettoni onnistui jälleen ilman tressiä ja turhanpäiväistä hössötystä. Onnistuin muutenkin välttämään kaikki jouluruokien valmistelut ja syömiset. 

Ilmoitin etukäteen porukoille ettei mun huushollissa satsata perinteiseen jouluun. Jos haluatte syödä kinkkua ja laatikoita niin valmistakaa ne itse kukin kotonanne.

Koska olen vieläkin niin kyllästetty kaikista joulun ajan puuhista, työhistoriastani johtuen, ettei mitkään "jouluiset puuhat" kiinnosta eikä jouluruuat maistu.
Olin päättänyt tehdä "kakkujoulun", voileipä- ja juustokakkuineen.  

Aattona kokoonnuimme perinteiseen tapaan yhdessä viettämään joulua, syöden ja lahjoja vaihtaen. Aattoillan päätteeksi ajelimme vielä kahdelle hautausmaalle ihailemaan kaunista kynttilämerta. 

Joulun viettoni oli sopivasti läheisiä, herkkuja ja lahjoja.  Tosin lahjojen määrä ylitti taas toiveeni;  hankkia jokaiselle jotakin pientä. Siihen pitää vielä aivopestä porukoita, etteivät he sorru valtavirran mukaan hankkimaan kaikenlaista turhaa tavaraa.  Omiin lahjoihini olen erittäin tyytyväinen että huomioivat toiveeni saada Arabian juhlavuoden Myrna mukeja.
                                          Olga Osolin  Myrna 1937, juhlavuoden leimalla
Kahvimukit tuli kertaheitolla uusittua.

Joulukukki yllätti ihanalla Myrna maljakolla

Joulupäivän sain viettää aivan itsekseni, hiljentyen joulun varsinaiseen sanomaan, tunnelmoiden,  lapsuusajan muistoissa eläen,   kynttilän liekkien lepattaessa, kuunnellen mieleistä joulumusiikkia ja nauttien täydellisesti yksinolostani.  Oli ihanaa olla vaan,  eikä tarvinut lähteä minnekään, sai vaan "passata" itseään. Osasta päivää muodostuikin oikea "soffa-päivä", kun käteeni osui mukaansa tempaava romaani. Taisi tulla vuoden ennätys kun puhelinkaan ei soinut kertaakaan.

Vieläkin haaveissani on "mökkijoulu" yksikseni, Lohjanjärven rannalla, metsän reunassa, valkoiset, hohtavat hanget ympärillä, ilman  katuvaloja, takkatulen loimussa, hiljaisuudesta nauttien. Ehkä jo ensi jouluna toteutan haaveeni. 

17.12.2017

Kylälle tulossa taa uusi pizzeria

Voi hyvät hyssykät, ei voi olla totta! Keskustaan rakennettavaan kauppakeskukseen tulee jälleen uusi pizzeria, niin kuin  ei niitä jo olisi kylällä tarpeeksi.

Miksi ei kukaan ruoki meitä eläkeläisiä herkullisilla lounailla ? Eivätkö alan yrittäjät kylällä ole vielä huomanneet nykypäivän eläkeläisten nauttivan lounaansa "ulkona". Ei huvita aina aloittaa ruuanvalmistusta alusta asti ja useimmiten vain itselleen, on paljon mukavampi nauttia päivän lounas hyvässä seurassa ja ilman arkisia askareita.  

Aika on muuttanut ruokailutottumuksiamme. Ennen ei olisi tullut mieleenkään syödä perheen kanssa ulkona, ei edes asuntovaunulla reissatessa, vaan piti aina laittaa  itse perheelle ruuat. Junamatkoillekin varattiin omat eväät mukaan.

Asiointi-  ja ostosreissuille lähtiessä tarkistan aina missä on paras lounas tarjolla, koska meille on tullut tavaksi syödä päivän pääateria ulkona, onnistuneen reissun päätteeksi, tai jonkun aiheen "juhlankunniaksi".

Läyliäinen on pieni kyläpahainen, metsien keskellä, sivussa kaikesta nykyajan "huminasta" , mutta siellä on hyvä lounaspaikka; BarParooni. Lounaspöytä on runsas ja eläkeläisille vielä alennettu hinta. Paikka on siisti, sen kertoo OIVA-hymykin seinällä. Tarjolla on tosi hyvää kotiruokaa, erikoisen ystävällinen henkilökunta.  

Impivaara Grilli on yksi suosikeistani, Nurmijärven kirkonkylällä.
Impivaara Grillin kuva

Lounasravintoloista ykkös sijalla on ehdottomasti Ravintola Amar, Lohjalla. Harmi vaan kun  on liian harvoin asiaa Lohjalle, että olisi mahdollisuus käydä nauttimassa heidän tarjoamaansa lounasta.

Yhteistä näillä edellä kerrotuilla lounas ravintoloilla on hintataso; 8,30-10,00 euroa ja paikat ovat ennakkotietojen mukaan aina avoinna arkisin normaaliin lounasaikaan. Tarjolla on useampi vaihtoehto pääruokia ja runsaat salaattipöydät.
Ravintoloitsijat ovat ulkomaalaistaustaisia ja siitä huolimatta tarjolla on hyvää suomalaista kotiruokaa ja ehkä siitä johtuen, asiakaspalvelukin  on tasokasta.

Kyllä, kyllä....pitäisi käyttää oman kylän palveluja, mutta kun ne eivät yksinkertaisesti vaan täytä pienen mökinmuijan tarpeita. Kun on muutaman kerran yrittänyt vetäistä  oman kylän lounasravintolan oven kahvasta ja todennut sen lukituksi ja fb:sta saanut lukea erilaisia syitä kiinnioloon niin eipä tupata kun ei tykätä. Toinen kummastuttava asia on lounaitten hintataso, onkohan niissä joku  "Rajamäki-lisä"? 

En epäile yhtään etteikö  kylällä menestyisi meitä eläkeläisiä miellyttävä kunnon kotiruokaa tarjoava lounasravintola, toivottavasti joku hoksaa "ulkoruokintaan" siirtyneet eläkeläiset  ja kehittelee meillä kylän mummoille ja papoille viihtyisän lounaspaikan.

25.11.2017

Valopuun "istutus"

 Lisävaloa syyspimeälle pihalle ....
Valopuun loistoa....

 vanha himmeli laskeutui ullakolta keittiön ikkunalle....


Kyntteliköt ikkunoille....

Tästä se joulunaika alkaa, kun havuköynnöstä sidotaan ja ulko-/jouluvalot asennellaan entisille paikoilleen. Tänäkin vuonna rappukaiteelle valmistettiin kuusenoksista köynnös ja viriteltiin valojohdot paikoilleen.  Onhan ne ihan mukavan näköiset, vaikka en aikonutkaan laittaa minkäänlaista lisävaloa pihalle, enkä sisällekään. Olenhan "kyllästetty" aikoinaan työelämässä niin vahvasti kaikella jouluun liittyvällä hössötyksellä ja kiireellä, etten oikein osaa vieläkään innostua joulusta. "Joulutressi" on varmaan vieläkin takaraivossa.

Kynttilöitä poltellen ja joulumusiikkia kuunnellen yritän päästä tänäkin jouluna tunnelmaan mukaan.

19.11.2017

Kuunsirpin Pirate Prince "Vili" 21.6.2006-9.11.2017

 Vilin viimeinen kesä 
 Tarkka vahtikoira.....
 Kukahan sieltä tuleekaan ? 
 Vilin viimeinen viikko :( 
 tiputuksessa klinikalla...
Vili lopetti syömisen aivan yllättäen, joi kuitenkin normaalisti ja lähti aina iloisena lenkille. Lyhensin normaalin aamulenkin pituutta, koska huomasin Vilin hidastavan kulkuaan ja varmuuden vuoksi koska ei ollut saanut syötyä mitään, niin oletin voimien hiipuvan energian puutteesta.

Kutsuimme eläinlääkärin kotiin, ettei 11-vuotiaan papparan tarvinnut reissata ja ressata enempää, mahdollisten kipujensa lisäksi. Vili nesteytettiin ja verikokeet lähtivät tutkittaviksi eteenpäin. Seuraavana päivänä Vili lopetti juomisenkin, joten päätettiin lähteä kuvattavaksi klinikalle. Tutkimuksissa todettiin mahdollinen haimatulehtus mutta ei mitään, muuta poikkeavaa ilmennyt röntgenkuvissa. 
Aloitettiin antibioottilääkitys. Lääkkeiden anto olikin mahdotonta hellin keinoin, piti käyttää "pakkokeinoja" ja siitähän ei kukaan koira pidä. Yritimme myöskin syöttää Viliä pakolla, työntämällä soseutettua ruokaa ruiskulla suoraan suuhun. 
Käytettiin Viliä vielä kolmannen kerran nesteytettävänä klinikalla ja samalla otettiin uudet kokeet, röntgen, sekä tehtiin ultraäänitutkimuskin.
Tulehduslääkitystä hiukan vielä lisättiin ja jatkettiin hoitoja kotona. 

Vili oli Suvin ensimmäinen koira ja siksikin erittäin rakas hänelle ja meille kaikille. Viimeiset vuodet Vili on asustanut kanssani, viettämässä eläkepäiviään "mummolassa". Suvi kävi aamuin illoin antamassa lääkkeet. Minä yritin parhaani mukaan huolehtia ruuan antamisesta ruiskun avulla. Helppoja noi "pakkosyötöt"  eivät koirallekaan olleet, sen näki Vilin katseesta.

Keskustelimme eläinlääkäreiden kanssa mahdollisista Vilin  selviytymisennusteista, joita lääkärit eivät  meille antaneet. Olimmehan tehneet kaikkemmme Vilin auttamiseksi. Päätimme lopulta Suvin kanssa päästää Vili koitien taivaaseen. Päätös oli vaikea. Emmehän kuitenkaan voineet  varmasti tietää niitä koiran kärsimiä tuskia joita sairaus ehkä aiheutti, joten loppujen lopuksi oli helpotus antaa periksi ja pyytää eläinlääkäri antamaan vapauttavat pistokset Vilin vaivoihin.

Vili oli sairaana vain viikon, perusterve ja hyvä kuntoinen koira. Kaksi viikkoa aikaisemmin kuoli saman ikäinen kultainen noutaja samoihin oirein, tosin sairasti vain vuorokauden. Sairastuneita koiria on alueella useitakin, niin myöskin haimatulehduksia.  Aluella on myöskin useita ns "pelastettuja" koiria, eli ulkomailta tuotuja, "Viipurin koiria". Mielestäni alueella juuri nämä maamme rajojen ulkopuolelta tuodut, pelastetut koirat ovat saattaneet tuoda tullessaan jonkun virustaudin johon eivät antibiootit auta ja joka leviää lenkkipoluilla ulosteiden välityksellä. En näe mitään järkeä auttaa ja pelastaa ulkomailta eläimiä, niin kuin ei omassa maassanne olisi tarpeeksi pelastettavia koiria. Toiminnasta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. kuka takaa että koirat ovat tullessaan  terveitä, en luota moisiin terveystarkastuksiin, terveenpapereita saa rahalla ja rahasta on puutetta kyseisissä maissa, joista koiria tuodaan. Nyt varmasti mielipiteeni ärsyttää monia lukijoitani, saakin ärsyttää ja toivonkin aiheesta avointa ja rohkeaa keskustelua. Itse huomioin keskustelua somessa ja ajattelin että; "se koira älähti johon kalikka kilahti".

Viliä, niin viisasta koiraa on iso ikävä. Toista samanlaista emme varmaan koskaan löydä. Kuitenkin elämä jatkuu koirien kanssa,  Suvin kahdesta koirasta vanhempi, Velmu 6 v. on ollut seuranani ja huolehtinut lenkille lähdöistä. Tänään jäi Kelmi alias Ipa 3 v. yökylään. Huomiseksi olemme suunnitelleet yhteislenkkiä ja kisailuja vapaana metsäisillä poluilla.